Nimi: Harryn vanhempien elämä Ikäraja: S Päähenkilöt: Lily, James Kirjoittaja: Ginny Varoitus!: Tää voi olla huono Summary: Tarina alkaa seitsemännen vuoden kesästä. Seurataan niin Lilyn kuin Jamesinkin ajatuksia. Tapahtumat etenevät kohti Tylypahkaa.
Osa 1.
Lily Evansin perheen talo sijaitsi kaukaisessa pikkukylässä maaseudulla. Heillä oli myös iso piha, asuivathan he omakotitalossa. He olivat siis aivan tavallinen nelihenkinen englantilaisperhe, mutta jotain erikoista heillä myös oli. Lily Evans oli noita. Hänen äitinsä ja isänsä mielestä se oli upeaa, mutta Lilyn siskon, Petunian, mielestä kamalaa. Ehkäpä hän oli vain kateellinen, koska Lily sai kaikkea ja vanhemmat paapoivat häntä. Lily itse ei siitä hirveästi pitänyt- hänestä oli ärsyttävää kun vanhemmat touhottivat koko ajan.
Koulussa Lily pärjäsi hyvin, joskin siellä oli eräs ärsyttävä omahyväinen sika, James Potter. Häntä Lily vihasi yli kaiken, mutta syvällä sisimmissään tiesi rakastavansa häntä. Mutta ei hän sitä kellekkään näyttäisi, ei varsinkaan parhaalle ystävälleen Laurenille. Hän oli kyllä Lilyn paras ystävä, mutta hän oli hirveä pälpättäjä, aina pulisemassa jostain. Ei menisi kolmea sekuntiakaan, kun Lauren olisi jo kertonut sen jollekkin. Lilyllä oli kolme parhainta ystävää: Lauren, Sarah ja Rose. Sarah oli heistä kaikkein luotettavin, mutta tämä nelikko oli sopinut, että kaikki saavat tietää kaikkien salaisuudet. Sarah siis saisi kertoa sen ihan kelle vain nelikosta ja jos hän kertoisi sen Laurenille, niin siinä sitä sitten oltaisiin. Lily ei voinut kuitenkaan pitkien välimatkojen takia tavata kesällä ketään muuta kuin Rosea, joka asui naapurissa, mutta sekin oli 10 kilometrin päässä.
Lilyllä oli myös pieni punakantinen päiväkirja, jota hän kantoi aina mukanaan ja jossa hän säilytti salaisuuksiaan. Hän oli kirjoittanut sinne myös kaiken James Potterista. Potter kulki aina sen Mustan kanssa, johon melkein kaikki koulun tytöt olivat ihastuneet, myös Rose. Sarah taas piti enemmän Remus Lupinista, joka oli paljon hiljaisempi kuin Potter ja Musta. Lauren taas väitti, ettei tykännyt kenestäkään mutta sokeakin huomasi, että hän oli ihastunut Mustaan niin kuin kaikki koulun tytöt. Nyt siis Lily Evans makasi sängyllään ja kirjoitti päiväkirjaansa. Mutta sitten ikkunaan koputettiin kun hänen tunturipöllönsä, Matthew, toi kirjettä Roselta. Lily avasi ikkunan ja päästi pöllön sisään. Matthew lennähti Lilyn olkapäälle ja Lily irroitti kirjeen pöllön jalasta. Rose kysyi kirjeessä, että pääsisikö Lily hänen kanssaan Viistokujalle elokuun 31 päivä. Lily kaivoi mustetta ja sulkakynän ja kirjoitti kirjeen taakse: Pääsen, nähdään silloin risteyksellä kello 10. Hän sitoi kirjeen Matthewin koipeen ja päästi pöllön lentoon.
Seuraavana aamuna Lily heräsi aikaisin ja puki ennen kuin muut olivat edes ehtineet nousta. Hänen äitinsä, Perenelle ja isänsä, Thomas, olivat jästejä eivätkä tienneet mitään taikamailmasta, joten Lily suoritti aina perinteisesti kouluostokset Rosen kanssa. Lily touhusi hiljaa alakerran kettiössä. Hän valmisti itselleen munkokkelia ja pekonia, mikä oli hänen lempiaamiaisensa. Pian hänen pitäisikin jo lähteä, sillä risteykselle oli pitkä matka, ja hän joutuisi kulkemaan jalan. Sen lisäksi Rose oli aina ajoissa kaikkialla, joten ei ollut kiva myöhästyä.
Aamiaisen jälkeen Lily puki ulkovaatteensa päälle. Hän ei tietenkään voinut pukea kaapuaan, koska oli menossa jästikulkuneuvoin. Lily työnsi valkoiset saappaansa jalkaan ja puki punaisen kesätakkinsa päälle. Hänelle ostettiin aina punaista, koska hänen punaiset hiuksensa riitelivät kammottavasti kaikkien muiden värien kanssa.
Lily astui ovesta ulos lämpimään syyshelteeseen. Hän käveli maantietä eteenpäin. Välillä tuli kylmiä tuulenpuuskia jotka vavisuttivat puita ja karistivat niistä lehtiä pois. Vihdoin, viiden kilometrin jälkeen, risteys näkyi jo. Ja siellä odotti kukapa muukaan kuin Rose. Lily käveli ripeämmin. Nyt Rosekin huomasi hänet. - Hei Lily! hän huusi. Lily puhkesi juoksuun. - Hei Rose! Lily hihkaisi kun hän tuli tienristeykseen. - Mitä kuuluu? hän jatkoi. - Ihan hyvää, kiitos. Mutta nyt meidän pitää mennä, bussi täältä lähtee kello yhdeltätoista, ja seuraava menee vasta kahdelta, sillä me ei enää ehditä, Rose vastasi. - Selvä. Mennään, Lily sanoi hymyissä suin.
Samaan aikaan eräässä talossa kaupungissa:
- Hoi! Sarvihaara! - Ai mimimitä? James kysyi Siriukselta. He olivat parhaat kaverukset, mutta hirveitä keppostelioita kumpikin. Silti he saivat kumpikin hyviä numeroita koulusta. He olivat yhdessä perustaneet myös kerhon, jonka nimi oli Kelmien kerho. Siihen kuului lisäksi myös Remus Lupin ja Peter Piskuila. Kaikilla oli myös omat lempinimet: Sarvihaara, Anturajalka, Kuutamo ja Matohäntä. He kaikki osasivat myös muuttua eläimeksi, eli he olivat Animaageja. Yhdessä he olivat myös perustaneet Kelmien Kartan, jossa näkyi kaikkien Tylypahkalaisten nimet ja missä he olivat. Siinä näkyi myös salakäytäviä, joita edes Tylypahkan vahtimestari Voro ei tiennyt. James Potter ja Sirius Musta muodostivat erottamattoman kaksikon, jota kukaan ei voinut rikkoa.
James paloi halusta näyttää komealta, joten hän pörrötti tukkaansa niin että näyttäisi siltä kuin hän olisi juuri noussut luudanvarrelta. Sirius taas, johon puolet koulun tytöistä oli ihastunut, oli todella komea. Hänen tarvitsi vain olla oma itsensä. James oli ihastunut kauniiseen Lily Evansiin, joka tuntui suorastaan inhoavan häntä. Sirius taas ei tykännyt kenestäkään. James oli ajatellut Lilyä tuollakin hetkellä.
- Niin mitä sanoitkaan? James kysyi Siriukselta. - Sanoin, että meidän täytyy mennä tänään Vistokujalle! Sirius sanoi. - Hyvä on, mennään hormipulverilla, se on helppoa, James sanoi. He lähtivät yhdessä alakertaan, missä takka oli. Ensin James otti Hormipulveria, sanoi: "Viistokujalle!" ja katosi. Sitten oli Siriuksen vuoro. Hän teki samat jutut ja katosi. James kieppui villissä värien ja valojen pyörteessä ja sulki silmänsä. Tömps! Hän tömähti maahan ja ei ehtinyt pois alta kun Sirius tuli. - Hmm, olipa pehmeä lasku, Sirius sanoi ja molemmat nauroivat. He nousivat ylös ja lähtivät kulkemaan Viistokujaa eteenpäin. Yhtäkkiä James näki punaisen tukan, vihreät silmät ja kauniit kasvot... - Hei Evans! James huusi.
